SANATORIO

SANATORIO

perjantai 8. tammikuuta 2016

Tulevan vuoden suunnitelmia.







Näyttää vähän siltä, että tänä uutena vuonna täällä tapahtuu paljon uusia muutoksia. Tämä meidän asuntokuume on saanut roimasti jo tulta alleen. Ukkoni kanssa ollaan näin myös saatu mukavan yhteisen harrastuksen. Suunnitellaan, haaveillaan ja unelmoidaan. Mikäs onkaan sen mukavampaa.

Samalla itse olen vihdoin löytänyt sen, Mikä minusta tulee isona? Koulunpenkki odottaa vielä vähän myöhemmin. Nautitaan vielä näistä pikkuisista, jotka kasvavat niin hurjaa vauhtia.

Miten mukavaa sitä onkaan seurat alle 1-vuotiaan touhuja ja jalkojen horjuvaa tepastusta.

Tässä myös kaipailisin teidän lukijoiden apua. Tämän nykyisen blogin nimi liittyy niin vahvasti myös nykyiseen asuntoon. Eli jos täällä on eessä asunnon vaihto onko se myös blogin vaihto? ja mitkä olisi tulevan blogin suuntaviivat ja nimi. Nykyisessä blogissa aiheet on hyppineet sekavasti elämäntilanteiden mukaan, Onko se hyvä vai huono juttu? saako lukijat siihen otetta? Kertokaa rohkeasti mielipiteitä, tämä touhu on paljon mukavampaa kun lukijatkin osallistuu vuoropuheluun.




4 kommenttia:

  1. Unelmat on sitä parasta 😊. Ne voi toisinaan toteutuakin tai sitten ei. Kantsii silti nauttia tästä päivästä ja siksi en vielä blogin nimeä vaihtais 😊. Kerran mielipiteitä kyselet, niin laita vaan edelleenkin niitä sekalaisia ajatuksia ja kuvia, jotka tuntuu omiltasi. Elämähän on vaihtelevaa erilaisine kokemuksineen. Antoisaa Vuoden jatkoa ihanine lapsineen ja unelmineen. T. Mamma

    VastaaPoista
  2. Hyvä että joku lyö jarruja;) täällä menee välillä ajatukset lujaa. Tiedän itsekkin sen, kiitos rakentavasta kommentista <3

    VastaaPoista
  3. Jatka vaan samalla nimellä ja omalla tyylillä! Uudet ja vanhat mahtuu sopivasti saman katon alle!

    VastaaPoista